top of page
Writer's pictureSuvi Hanste

Huumorin helmiä tosielämän tunkioilta

Pikkuruinen oranssi Fiat pöristelee Porvoon vanhan rautatieaseman veturitalleille ja autosta kömpii ulos tämänkertainen podcast-vieraamme, jonka kanssa olemme aikeissa keskustella paskan tärkeydestä. Aihe on 45-vuotiaalle yrittäjälle sydämen asia, sillä hän on ollut paskakauppias vuodesta 2017. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikä tahansa paska: ”Arkista paskaa, jonka avulla vitutus käännetään voimavaraksi”, kuvailee Jenni Timoska Paskakauppansa ideologiaa.


Paskakaupan musta huumori osuu johonkin sellaiseen hermoon, jota kutkuttelevat sutkautukset puhuttelevat ihmisiä laidasta laitaan, vaikkakin suurin asiakasryhmä ovat keski-ikäiset naiset. Paskakaupan hyllyiltä löytyvät mukit, postikortit, paidat, kassit ja monenlaiset lahjatavarat kantavat humoristisissa mietelauseissaan tärkeää viestiä: ”Kaikki on vain sitä elämää, jonka kanssa joutuu elämään”, pohtii Jenni.


Ärsyyntymisen, vitutuksen ja muut tunteet voi purkaa, mutta Jenni muistuttaa kuitenkin, että se tehdään kuitenkin ilon kautta. Huumorin avulla vitutus muunnetaan voimanlähteeksi, eikä siihen tarvitse jäädä rypemään. Eikä kaikki ole aina niin vakavaa. Kahvikuppien kyljessä ja t-paitojen rintamuksessa seisovia elämänviisauksia lukiessaan pääsee usein nauramaan myös itselleen sekä oletuksille ja odotuksille siitä, millaista elämän tulisi olla.

"Ilon kautta mennään tämä tunkio sotkemaan."

Omaa ilmaisua itsenäisenä yrittäjänä


Yrittäjänä Jenni panostaa paikallisuuteen ja tuotteet syntyvät paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Yrittäjyys ei ole mikään helppo tie, ja ilman pääomaa aloittanut paskakauppiaskin on kohdannut matkalla monen monta kuoppaa ja töyssyä. Kuitenkin itsenäisyys ja itse työnteko palkitsee, ja rohkea oman vision seuraaminen näyttää tuottavan myös tulosta. Vähän erikoisempaa liikeideaa on matkan varrella myös ihmetelty ja päiviteltykin, mutta se ei ole jarruttanut menoa.


"Ymmärrän, ettei sovi kaikille. Eikä tarvii edes tykätä."

Jenni on aina itse tykännyt askarrella, tai tässä tapauksessa paskarrella, kuten hän itse kuvailee. Itse tekeminen ja omien tuntemusten ilmaiseminen on ollut alkusysäys Paskakaupalle, jonka päämaja sijaitsi alkuun Jennin keittiön nurkkauksessa ja pakkausosasto vessassa ja kylpyhuoneessa: ”Paketit odottivat saunan lauteilla postiin kuljetusta.” Vuonna 2017 perustettu verkkokauppa muuttui pian myös myymäläksi, jonne alkoi virrata ihmisiä muualtakin kuin Porvoosta ja nyt Paskakauppa on monille turisteille jo matkakohde.

 

Kun positiivisuus ei puhuttele


Elämä ei ole pelkästään pastellinsävyistä pumpulia ja siirappisia sateenkaarenvärejä. Myös paska on väistämätön osa elämää, puhuimmepa sitten konkreettisesti lannasta ja ulosteesta tai kaikenlaisista vastoinkäymisistä ja elämän varjopuolista. Tämän tietää jokainen, joka on joskus elänyt.

"Muhun ei ainakaan iske ne kaikkein positiivisimmat sanonnat ja fraasit."

Synkistä hetkistä syntyvät sananparret on voitu kirjailla Paskakaupan tuotteisiin hempein sävyin ja kukkakoristein, tai vastakohtien kontrasti voi tulla esiin myös kliseisten positiivisuus-sloganeiden parodiointina. Näin saadaan vastapainoa yksipuoliselle positiivisuudelle, joka ei aina puhuttele. Vastakohdat yhdistyvät ja tarjoavat yllätyksiä ja komiikkaa – ja karkeimmatkin kaskut sisältävät aina totuuden siemenen, vaikka sitten pilke silmäkulmassa. Kaikella on kääntöpuolensa.


Rivien välissä kahvikuppien mietelauseet tuntuvat sanovan: Ei tarvitse vaieta, jos oikeasti ärsyttää tai harmittaa. Paska ja vitutus eivät ole tabuja vaan elämän tosiasioita, ja voimasanat ovat käytössä ihan siksi, että välillä niitä todella tarvitaan.


Samalla Paskakaupan myyntiartikkelit tuovat ironisesti esiin sen, miten meillä on valtavasti odotuksia siitä, kuinka kaiken pitää aina olla ihanaa ja mukavaa, kuvauksellisia instagram-hetkiä, yhtä hymyä ja pelkkiä onnistumisia. On vapauttavaa nähdä, että ei muillakaan ole ihan koko ajan ihanaa, vaan kaikilla on joka päivä vähintäänkin pientä turbulenssia elämässä, turha sitä on peitellä: ”Se on sitä arkista paskaa”, toteaa Jenni. Ja jokin siinä puhuttelee.


Kuuntele ja katsele podcast:


Kuka?

  • Paskakauppias Jenni Timoska 

  • Syntynyt 1979 Porvoossa, asuu Porvoossa 

  • Aloittanut yrittäjänä 2016 ja avannut oman verkkokaupan 2017 

  • Palkittu 2018 Porvoon yrittäjien Vuoden kasvuyritys palkinnolla 

  • Kesäautona vm 1973 Fiat 600 nimeltä "Kusiainen" 

  • Viihtyy Porvoossa merenrannoilla.


Tämän jakson yhteistyökumppani on Mainostoimisto Dream Ark.

 


bottom of page