top of page
Writer's pictureSuvi Hanste

Ääntä ja rytmiä tunteiden voimalla

"Mä varoitin sua tästä!", kajahtaa PorvooPodin studiossa, kun vieraamme huomaa, että juttu lähti hieman laukalle. Keskustelu on vienyt mennessään ja kuljettanut ajatuksen punaista lankaa eri suuntiin vieraamme mielenkiintoisessa elämäntarinassa. Mitään ennalta määrättyä aihetta PorvooPodin tämänkertaiselle jaksolle ei ole päätetty, vaan todettiin vain ”let’s go with the flow” eli katsotaan, minne päädytään, kun heittäydytään tässä hetkessä elävään keskusteluun. Tämänkertaisen vieraamme kohdalla ainoa oikealta tuntuva ratkaisu.


Porvoonkadun kulmilta Porvooseen


Vastikään Porvooseen muuttanut Antti Reini on tunnettu etenkin näyttelijänä, mutta vielä pidemmän aikaa Antin elämässä tärkeimpiä asioita ovat olleet musiikki ja kirjoittaminen. Nyt Antti kuvailee elämänvaiheitaan ja niitä merkittäviä kokemuksia, jotka ovat ratkaisevalla tavalla vaikuttaneet siihen, mitä hänestä on tullut, ja miten hän on löytänyt oman ilmaisunsa niin näyttelijänä kuin myös kirjailijana ja muusikkona.


Antti muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan Kallion kulmilla ja muualla Helsingin kantakaupungissa, kuinka tie vei bändeihin ja keikkapaikoille, ja aikanaan myös teatterin ja näyttelemisen pariin samalla, kun soittaminen jäi syrjään. Kirjoittaminenkin on kulkenut mukana ja myös sillä on ollut suuri merkitys oman suunnan löytämisessä. Kirjoittaminen on ollut kanava, jonka kautta käsitellä asioita ja purkaa asioita, kokemuksia ja tunteita ihan tiedostamattaankin.

"Soitin bändeissä ja elin muutenkin aika nuoresta asti kuin Jim Morrison."

Elätkö tässä ja nyt?


Parisen vuotta sitten ilmestyneen autofiktiivisen romaaninsa kautta Antti on tarkastellut muistoja ja muistamisen tematiikkaa. Omat juuret ja menneisyys on tosiasia, jota on aivan turha kieltää: ”Meidän on hyvä tietää, mistä olemme tulossa.” Ajallinen etäisyys ja menneistä asioista irti päästäminen tuovat laajempaa perspektiiviä ja menneisyyttä voi tutkailla kuin kaukoputken kautta. Ihmismieli on kuitenkin aina valikoiva ja muistot värittyvät sen mukaan, mitä identiteettimme sallii: "Muistot aina kultaantuu tai multaantuu, riippuu näkökulmasta." Jos haluaa elää elämäänsä vapaana tässä ja nyt, ei voi elää muistoissa ja menneisyydessä, vaan se on hyväksyttävä ja siitä on päästettävä irti.


"Muistot aina kultaantuu tai multaantuu."

Keskustelussamme nousevat esiin sellaiset merkittävät hetket, jotka muistamme kirkkaasti kuin eilisen päivän. Ne ovat käänteentekeviä hetkiä, jotka saavat meidät pysähtymään ja kenties tarkistamaan, onko suunta oikea. Toiminko sydämeni mukaan vai näyttelenkö vain? Nämä hetket saavat meidät näkemään asiat uudessa valossa ja ottamaan uuden suunnan, tuovat meille suuren oivalluksen ja voivat muuttaa koko kokemuksemme.


Muisteleminen onkin eräänlainen tutkimusmatka, ei niinkään menneisyyden faktisiin tapahtumiin, vaan omaan itseen. Samaan tapaan myös näytteleminen on merkinnyt Antille tietynlaista peiliin katsomista: ”Olin ajelehtinut tilanteeseen, jossa piti ruveta tutkimaan itseäni sisältä vähän eri lailla ja katsoa, mitä siellä on ja onko siellä enää mitään jäljellä.”

 

Itsetuntemusta tunteella


Halu kokea mahdollisimman paljon ja mahdollisimman voimakkaasti voi johtaa paitsi huikeisiin seikkailuihin, myös kuilun partaalle tai jopa montun pohjalle. Jokaisessa ihmisessä on kuitenkin aina mahdollisuus selvitä ja mennä eteenpäin: ”Jos itsestään löytää jotain hyviä puolia, niin oletettavasti täällä on muitakin ihmisiä, joilla on se sama, eli hyvää sisällä.”


"Näytteleminen voisi olla se tapa, jolla pääsen tunteisiin kiinni."

Tunteiden kuoppaaminen ja niiden tuntematta jättäminen kasaa sisällemme patoa, joka ennemmin tai myöhemmin vaatii avaamista. Antti näki, että näytteleminen voisi olla tapa, jolla pääsee tunteisiin kiinni. Parhaimmillaan tunteet voivatkin olla voimavara ja arvokas opas omalla tiellä. Myös musiikki toimii eräänlaisena kanavana tunteiden käsittelemisessä.


Antille se on jotain perustavanlaatuista: ”Musiikki on yksi maailman tärkeimmistä asioista.” Se on kuin globaali kieli, joka puhuttelee ihmisiä ympäri maailman tavalla, jota on vaikea selittää. ”Se vain resonoi”, pohtii Antti ja lisää, ettei edes tarvitse analysoida tai tietää mistä se johtuu – vaikka itse asiassa juuri hetkeä aiemmin on tullut antaneeksi aika mahtavan vastauksen tähän kysymykseen! Sen saat kuitenkin kuunnella podcastista ihan itse.


Kuuntele ja katsele podcast:


Kuka?

  • Näyttelijä, kirjailija, laulaja-lauluntekijä Antti Reini

  • Syntynyt Helsingissä 1964, asuu Porvoossa.

  • Näytellyt sekä Suomessa että ulkomailla lukemattomissa elokuva- ja televisiotuotannossa ja teatterissa. Näyttelee Aragornia Tampereen Teatterin Taru Sormusten Herra -näytelmässä (ensi-ilta 23.8.2024).

  • Nykyään keikkailee laulaja-lauluntekijänä. Debyyttisoololevy "Kärpänen" v. 2016, työstää uutta albumia.

  • Julkaissut 5 kirjaa, kirjoittaa uutta romaania (ilm. 2025).

  • Omistaa ainakin kaksi moottoripyörää, joista toinen ns. "widow maker".

 

Jakson linkit:


Tämän jakson yhteistyökumppani on Tazzia Porvoo.

bottom of page